Herttoniemen kartanon arkistossa on muun muassa valokuva tästä syytinkimökistä Gussin maatilalla Martinkylässä. Valokuva on valokuvaaja Irene Wahlbergin ottama vuosisadan vaihteessa 1900:
Syytinkimökki oli usein pieni rakennus, jonka pariskunta saattoi rakentaa ennen kuin he luopuivat maatilasta syytinkiä varten, tai jonka uusi viljelijä rakensi vanhemmille (tai syytinkipareille, mahdollisesti osana sopimusta). Voidaan kuvitella, että hyvin rakennetussa pienessä mökissä oli paljon helpompi asua vanhempana - pienempi tila on helpompi lämmittää, eikä välimatkat ole suuria. Mökki oli luultavasti lähellä kartanoa, joten apu oli lähellä, jos sitä tarvitsi.
Aina syytinki ei kuitenkaan näytä olleen ruusuilla tanssimista - säilyneestä päiväkirjamateriaalista päätellen voi todeta, että lapset tai heidän puolisonsa ovat kohdelleet heitä huonosti: He eivät usko saaneensa tarpeeksi syötävää tai yksinkertaisesti heillä oli erilaisia mielipiteitä roolijaosta ja tehtävistä tilalla. Aina ei myöskään ollut niin, että syytinkipari asui erillisessä rakennuksessa - varsinkin 1800-luvun lopulla oli yhä yleisempää, että vanhemmat asuivat muun perheen kanssa talossa, mikä varmasti johti erilaisiin konflikteihin. Kuten monet muut perhetilanteet, syytinki on siis aina monisyinen ja dynaaminen ilmiö.
Martinkylän Gussin Vilhelmina Hellmanin tilanne ei ole meille tänään täysin selvä, kuten ei myöskään Wetter-perheen kysymyskään[länk till blogginlägget]. Vilhelmina Forstell syntyi vuonna 1834 Kirkkonummella ja meni naimisiin 23-vuotiaana Gussin lautamiehen ja maanviljelijän, 40-vuotiaan Adolf Hellmanin kanssa. Heidän tyttärensä Alexandra Josefina ja Fanny Emilia syntyivät vuonna 1860 ja 1871, ennen Adolfin kuolemaa vuonna 1873. Leskeksi jäänyt Vilhelmina näyttää hoitaneen taloa monta vuotta, mutta nuorempi tytär Emilia esiintyy omistajana vuodesta 1894 lähtien. On perusteita olettaa, että Vilhelmina muutti tuolloin syytinkimökkiin, tyttären ja vävyn muuttaessa päärakennukseen.
Ilmiönä syytinki säilyy edelleen Suomen lakikielessä, mutta sen merkitys Suomen väestölle on vähentynyt yhteiskunnan muuttuessa. Vanhoina aikoina maatilaa ei välttämättä pidetty kodinomistajan omaisuutena. Päinvastoin perhetila oli juuri sitä - perheen saamaa omaisuutta, joka jäisi perheen hallintaan. Maa kaupallistui vuosisatojen kuluessa ja kun kaupungistuminen ja teollistuminen avasivat oven aivan uudenlaiselle elämälle, maaseudun ihmisten elämänrytmi muuttui. Sen sijaan yleistyi maan vuokraaminen joko lapsille tai ulkopuolisille saadakseen hieman enemmän turvaa vanhuuden turvaksi.
Vaikka syytingin historiallinen merkitys on ilmeinen osa maaseutuelämää, se on unohdettu. Nykyään suurin osa suomalaisista ei enää tiedä, mitä syytinki tarkoitti, vaikka isovanhempamme muistavat vielä iäkkäitä sukulaisiaan maaseudulla, jotka asuivat "poikkeuksellisesti" tilan pienessä mökissä.
Kirjallisuus:
Hannikainen, M. & Vauhkonen, J. 2012: Arbetspensionernas historia inom den privata sektorn i Finland. Sammanfattning av verket Ansioiden mukaan. Yksityisalojen työeläkkeiden historia. Helsingfors, 28.11.2021.
Holmgren, S. 2020: Med tacksamhet förbinder jag mig. En diskussion om formalisering utifrån 20 undantagskontrakt. Uppsala, 28.11.2021.
Moring, B. 2006: “Nordic Retirement Contracts and the Economic Situation of Widows.” Continuity and change 21.3. Cambridge, 383–418.
Haggrén, Georg 2014: Wetter, Abraham, Biografiskt lexikon för Finland, Svenska litteratursällskapet i Finland, 28.11.2021.
Bergbom, J. G. 1910: Hertonäs anteckningar. Helsingfors.
Jonasson, F. 1931: Suomen maatilat. Borgå, 28.11.2021.
Svenska Akademiens ordbok (SAOB), syta, (2001), 28.11.2021.
Charpentier, A. 1896: Om sytning. Helsingfors.