Henkilöt

Herttoniemen kartano on asuinhistoriansa aikana ollut kahden suvun omistuksessa. Kartanossa on asunut useita historiallisesti mielenkiintoisia henkilöitä. Talon ensimmäinen isäntä, Carl Olof Cronstedt oli Viaporin eskaaderipäällikkö. Viimeisen isännän Johan Georg Bergbomin kohtalo oli hyvin dramaattinen. Sivistyneitä naisia kartanon historiassa edustaa Helene Bergbom, joka opiskeli arvostetussa Smolnan tyttökoulussa.

 


Carl Olof Cronstedt Bergbomin suku Helene Bergbom Smolnan tytöt

Carl Olof Cronstedt (1756-1820)

Carl Olof Cronstedt
Carl Olof Cronstedt

Carl Olof Cronstedt omisti Herttoniemen kartanon kahteen otteeseen, vuosina 1793–1799 ja 1813–1820. Muutettuaan 1800-luvun alussa kartanoon, hän suunnitteli alueelle upean puutarhan. Cronstedtia syytettiin maanpetoksesta hänen luovutettuaan Viaporin venäläisille 1808. Hän kuoli kartanossaan vuonna 1820.

Carl Olof Cronstedt syntyi Puotilan kartanossa vuonna 1756. Hänen vanhempansa olivat majuri Johan Gabriel Cronstedt ja Hedvig Juliana Jägerhorn. Jo varhain pojan päätettiin lähtevän sotilasuralle. Carl Olof lähetettiin 8-vuotiaana Fredrik Vilhelmin rykmenttiin Viaporiin.

Kahdenkymmenen vuoden ikäisenä Cronstedt palveli Englannin laivastossa ja osallistui muun muassa Yhdysvaltain vapaussotaan. Vuonna 1789 Venäjän sodassa hän osallistui Ruotsinsalmen ensimmäiseen taisteluun. Seuraavana vuonna hän tuki ainoana eskaaderinpäällikkönä kuningasta, joka oli päättänyt taistella uudelleen Venäjän laivastoa vastaan Ruotsinsalmessa. Cronstedt toimi taistelussa kuninkaan lippukapteenina. Kun Venäjän laivasto oli kukistettu, Kustaa III lahjoitti Cronstedtille oman sini-keltaisen silkkivyönsä ja kultaisen Ruotsinsalmi-mitalin. Cronstedt nimitettiin myös meriministeriksi, mutta hän menetti viran kuninkaan kuoltua. Myöhemmin Cronstedt palkittiin Kustaa III:n muistoksi valmistetulla muistosormuksella.

 

Viaporin eskaaderinpäällikkö Cronstedt nimitettiin toisen kerran meriministeriksi, kun Kustaa IV Aadolf astui valtaistuimelle. Cronstedt osti Herttoniemen kartanon vuonna 1793 ja omisti sen vuoteen 1799. Hänet alennettiin yllättäen vuonna 1801 ja hän sai kuninkaalta määräyksen lähteä Viaporiin ja toimia linnoituksen komendanttina. Meriministerin arvon menettäminen oli Cronstedtille kova paikka, mutta hän tarttui tarmokkaasti uuteen tehtäväänsä.

G.Granfeldtin tulkinta Cronstedt-suvun vaakunasta.
G. Granfeltin näkemys Cronstedtin suvun vaakunasta.
Loistokas kruunu edustaa suvun aatelisuutta ja häntäänsä pureva käärme suvun jatkuvuutta

Helmikuussa 1808 venäläiset vyöryivät yli Suomen rajan. Maaliskuussa joukot saapuivat Helsinkiin ja tulittivat Viaporia. Maaliskuun lopulla venäläiset ehdottivat neuvotteluja ja antautumista. Ensin Cronstedt torjui ehdotukset, mutta 6. huhtikuuta hän hyväksyi sopimuksen, jonka mukaan linnoitus antautuisi, mikäli Ruotsista ei tulisi apua toukokuun kolmanteen päivään mennessä. Linnoitus antautui, ja Venäjän sotalippu nostettiin salkoon Kustaanmiekalla 8. toukokuuta. Antautumiseen johtaneita syitä ei ole pystytty perusteellisesti selvittämään. Cronstedt itse ilmoitti luovuttamisen syyksi upseeriston vähälukuisuuden, miehistön harjaantumattomuuden ja linnoituksen varustamattomuuden.

Aikalaiset pitivät Carl Olof Cronstedtia petturina. Ylisotaoikeus tuomitsi Cronstedtin kuolemaan, mutta oikeudenkäynti keskeytettiin Aleksanteri I:n pyynnöstä. Venäläiset vetosivat rauhansopimuksen armahduspykälään.

Antautumisen jälkeen Cronstedt asui Mäkkylän komendantin virkatalossa. Vuonna 1813 hän osti uudelleen Herttoniemen kartanon. Cronstedt suunnitteli alueelle puiston ja antoi muuttaa vanhan posliinitehtaan asuinrakennukseksi. Carl Olof Cronstedt kuoli Herttoniemessä 7. huhtikuuta 1820.

Carl Olof Cronstedt ja hänen vaimonsa Beata Sofia Wrangel on haudattu Helsingin pitäjän kirkon hautausmaalla sijaitsevaan hautakappeliin. Kappelin oven yläpuolella sijaitsevaan kivitauluun on merkitty molempien vainajien vaakunat.

sivun alkuun


Bergbomin suku

Carl Gustaf Bergbom
Carl Gustaf Bergbom

Cronstedtien jälkeen Herttoniemen kartano siirtyi Bergbomin suvun omistukseen vuonna 1859. Kartano pysyi Bergbomeilla vuoteen 1919.

Varhaisimmat tiedot Bergbomeista löytyvät 1600-luvulta. Porvarisuku vaikutti Porissa ja tunnettiin nimellä Kock. Johan Mattsson Kock muutti 1600-luvun lopussa nimensä Bergbomiksi.

Carl Gustaf Bergbom, joka toimi Oulun lääninkamreerina, osti Herttoniemen kartanon vuonna 1859. Hän ehti asua kartanossa vain muutaman vuoden ennen kuolemaansa. Carl Gustavin vaimolta Helena Franzénilta tila siirtyi perintönä elossa oleville pojille Karl Zachrisille ja Johan Georgille eli Johnille vuonna 1880. Johnista tuli kartanon uusi isäntä ja Karl Zachris sai haltuunsa Tammisalon, jonne hän rakensi itselleen huvilan.

John Bergbom oli koulutukseltaan filosofian maisteri ja hän sai myös maatalousneuvoksen arvonimen. Hän oli mukana monissa yhdistyksissä ja perusti kansakoulun. John avioitui Pietarissa Smolnan instituutin käyneen Helene Gustava Gripenbergin kanssa. Pariskunta ei koskaan saanut lapsia. Vuonna 1917 Suomessa elettiin levotonta aikaa. Bolsevikkien vallankaappaus Venäjällä johti myös Suomessa vaatimuksiin vallan ottamisesta työväestön käsiin. Kapinoiva työväestö julisti maahan yleislakon ja perusti lukuisia aseistettuja järjestyskaarteja suorittamaan kotietsintöjä ja pidätyksiä. Herttoniemessä punaiset tunkeutuivat kartanoon etsimään aseita ja ampuivat vanhan John Bergbomin aamiaispöydän ääreen 17. marraskuuta 1917.

Ennen kuolemaansa John Bergbom oli myynyt suurimman osan kartanon maista. Itse rakennuksen hän testamenttasi Härtonäs Gods Ab:lle. Yritys ei kuitenkaan huolinut kartanoa. Perilliset lahjoittivat rakennuksen Svenska Odlingens Vänner i Helsinge-yhdistykselle.

sivun alkuun


Helene Bergbom (1851-1932)

Helene Bergbom
Helene Bergbom

Herttoniemen kartanon viimeinen emäntä oli John Bergbomin vaimo, Helene Gustava Bergbom os. Gripenberg.

Helene syntyi 12. maaliskuuta 1851 Oulussa. Helenen äiti kuoli keuhkotautiin tytön ollessa 5-vuotias, ja taloudenhoitajasta tuli äidittömän tytön paras ystävä. Helenen isä, Suomen kaartin luutnantti Gustaf Gripenberg avioitui uudelleen Helenen ollessa 9-vuotias. ”Eräänä päivänä isä kertoi minulle ja veljilleni, että saamme uuden äidin. Se oli täysi yllätys.”, kertoo Helene muistelmissaan. Hänen oli vaikea tulla toimeen äitipuolensa kanssa

Säätyläiseen tapaan Helene aloitti saksalaisen koulun seitsemänvuotiaana. Sitä ennen hän oli saanut venäjän, saksan ja ranskan tunteja venäläiseltä kotiopettajattarelta. Helene piti musiikista ja tanssimisesta. Tanssitunnit hän aloitti jo kahdeksanvuotiaana. Kolmetoistavuotiaana Helene sai vapaapaikan Smolnan sisäoppilaitoksesta Pietarista. Tyttökoulussa hän oppi muun muassa soittamaan pianoa, mistä tuli hänen intohimonsa. Myöhemmin enonsa kannustamana Helene edistyi pianonsoitossa niin, että pääsi esiintymään yleisölle.

Smolnasta valmistuttuaan ja parin vuoden kotiopettajakokemuksen jälkeen Helene valittiin Haminan uuden tyttökoulun opettajaksi. Kouluajan ulkopuolella hän antoi pianotunteja ja ylläpiti omaa soittotaitoaan. Opetettuaan Haminassa neljä vuotta Helene matkusti Dresdeniin opiskelemaan musiikkia. Isä kuoli Helenen ollessa noin kahdenkymmenen.

Kun Helene oli 30-vuotias, hän avioitui pikkuserkkunsa John Bergbomin kanssa. Vuonna 1917 punaiset murhasivat Johnin ja Helene muutti pois kartanosta.

Helenen ja sukulaisten päätöksestä Herttoniemen kartano luovutettiin Svenska Odlingens Vänner i Helsinge yhdistykselle.

Helene kuoli 81-vuotiaana 15. joulukuuta 1932.

sivun alkuun


Smolnan tytöt

Herttoniemen kartanon viimeinen valtiatar, Helene Bergbom os. Gripenberg vietti tyttövuotensa 1864–1867 Smolna-instituutissa Pietarissa. Smolna-instituutti oli sisäoppilaitos, jonne pääsivät aatelista tai korkea-arvoista syntyperää olevat tytöt. Siellä opiskeltiin hyviä käytöstapoja ja säätyläisnaisille tarpeellisia taitoja kuten kieliä, maantiedettä, musiikkia ja tanssia.

Venäjän keisarinna Katariina II perusti Smolna-instituutin vuonna 1764. Hän uudisti Venäjän koululaitoksen valistuksen ajan kasvatusfilosofisten näkemysten innoittamana ja kiinnitti erityistä huomiota naisten opinsaantimahdollisuuksien kehittämiseen. Katariinan tavoitteena oli tuoda eurooppalaista sivistystä Venäjälle kansan omalla kielellä. Smolnassa opetus oli pääosin venäjäksi. Muita kieliä olivat saksa ja ranska.p>

Kun Suomesta tuli vuonna 1809 Venäjän suuriruhtinaskunta, Smolnan ovet avautuivat suomalaisille säätyläisneidoille. Suomen autonomian aikana (1809–1917) kaikkiaan 176 suomalaista valmistui Smolnasta ja lisäksi 48 tyttöä vietti koulussa jonkin aikaa. Koulu kesti seitsemän vuotta, jonka jälkeen oli mahdollisuus käydä kaksivuotinen opettajakoulutus. Monet valmistuneista työskentelivätkin myöhemmin opettajattarina joko Smolnassa tai muissa oppilaitoksissa. Suurin osa Smolnan käyneistä suomalaistytöistä päätyi naimisiin venäläisen kanssa.

Smolnan suomalaisoppilaat olivat kotoisin eri puolilta Suomea ja Venäjää, useimmiten kuitenkin Helsingistä tai Pietarista. Vanhemmat lähettivät tyttärensä Smolnaan saamaan ”kansainvälistä ja ajanmukaista kasvatusta”. Useimmat opiskelivat Helene Gripenbergin tavoin vapaaoppilaina. Pääsyvaatimuksina oli ”oikeanlainen” syntyperä, hyvät perustiedot sekä vahva henkinen ja ruumiillinen terveys.

Oppilaiden terveys olikin monesti koetuksella laitoksen koleissa sisätiloissa. Helenen muistelmien mukaan koulun sisälämpötila laski pahimmillaan +10 asteeseen, eikä ohuista koulupuvuistakaan ollut suurta apua. Ruoka-annokset olivat hänen mukaansa maukkaita, mutta kokonsa puolesta riittämättömiä kasvaville nuorille. Opetukseen ja ilmapiiriin oltiin kuitenkin tyytyväisiä. Tyttöjä vietiin vierailuille mm. museoihin, taidenäyttelyihin, juhliin ja balettiin. Koulu toimi myös läheisessä kanssakäymisessä keisarillisen perheen kanssa.

Smolnan suomalaiset olivat kunnianhimoisia oppilaita kielivaikeuksista huolimatta. Kolme heistä palkittiin luokkansa parhaina kultamitalilla. Toisin kuin venäläiset toverinsa suomineidot puhuivat vähän ja opettelivat koulutehtävänsä lähes ulkoa ”niin kuin kirjassa sanotaan”.

sivun alkuun