Museo

Suomalaista kartanoelämää

1800-luvun suomalaista kartanoelämää väritti ranskalaisvaikutteinen kulttuurielämä, ylellisyys ja huvinpito.

Ruotsin hovi sai 1700-luvun lopulla kulttuurielämäänsä vaikutteita Ranskasta. Hovin uudet tavat levisivät myös Suomen säätyläistöön ja ne muokattiin kotimaiseksi kulttuuriksi, kustavilaisuudeksi. Kun Ruotsi hävisi sodan vuonna 1809, jatkui Suomessa vielä kustavilaisuuden hengenperintö. Hienostuneet, ranskalaiset kulttuurivaikutteet olivat vallalla myös Pietarissa.

Kartanon arkea

Yhteistä suurille ja pienille kartanoille oli luontaistalous. Kartanoiden vakituiseen palvelusväkeen saattoi kuulua kamaripalvelija, tarjoilija, kamarineiti, mamselli, keittiöapulainen, piika, kuski, tallirenki ja muonamies. Heidän lisäkseen maanviljelyksestä huolehti oma palveluskunta ja vaatetuksesta joukko käsityöläisiä.

Kaupungin kauppiaalta haettiin ainoastaan suolaa, mausteita, viiniä, kahvia, teetä ja herkkuja. Kahvinjuonti yleistyikin säätyläispiireissä, vaikka sitä yritettiin valtion taholta rajoittaa tarpeettomana ylellisyytenä.

KArtanon arkea
Kartanon arkea

Perusteellinen asuintilojen siivoaminen ja pyykinpesu oli mahdollista vain kesäaikaan. Kylmänä vuodenaikana myös henkilökohtaisen puhtauden hoito oli hankalaa. Viileän huoneilman takia ihmiset olivat sisälläkin lämpimästi pukeutuneita ja saattoivat käyttää päällysvaatteita vuorokauden ympäri. Huoneita ei lämmön säilymisen takia myöskään tuuletettu.

Sekä ruoanlaitossa että muillakin elämän alueilla arjen ja juhlan välillä oli suuri ero. Suurissa juhlissa saattoi olla jopa kaksikymmentä ruoka- ja yhdeksän viinilajia. Herrasväki söi ateriansa suuressa salissa, kartanon keskeisessä huoneessa. Ruotsalainen erikoisuus oli viinapöytä, voileipäpöydän edeltäjä, jolla päivällinen aloitettiin. Tarjolla oli leipää, voita, kilohailia, juustoa ja suolarinkeleitä. Arkena juotiin olutta, ja suosituin seurustelujuoma oli punssi.

Kartanonisännät saivat viettää suuren osan ajastaan matkoilla, joiden epämukavuuksiin kuului ainainen yöpyminen kievareissa. Kesäisille huvimatkoille ystävien ja sukulaisten luo mukaan lähti koko perhe.

Kesäaikaan varakkaat säätyläiset hakeutuivat kaupungeista maaseudulle. Romanttiset luontoretket olivat tavallisia, ja kesäharrastuksiin kuului myös kroketti. Talvella huviteltiin ajamalla reellä, kelkkailemalla ja luistelemalla.

Kartanon seuraelämää

1800-luvun alun kartanoelämään heijastui ajalle ominainen luokka- ja säätyero. Toisistaan erotettiin ylä- ja alaluokka sekä suuraatelisto ja aatelittomat säätyläiset. Talvikuukausina seurapiirielämään kuuluivat illanvietot, karnevaalit ja naamiaiset. Pukutanssiaisia järjestettiin mielellään. Pelihuoneet, viinapöydät ja salongit punssimaljoineen oli tarkoitettu edustukseen. Aikalaiset huvittelivat syömällä, juomalla, tanssimalla ja pelaamalla. Kodeissa pidettiin myös musiikillisia illanviettoja, harrastettiin yksin- tai kuorolaulua ja soitettiin harppua tai klaveeria.

Kylpyläelämä alkoi kukoistaa 1850-luvulta lähtien. Kustavilaisen ajan suosittuja seurustelupaikkoja olivat terveyslähteet. Ainakin kerran vuodessa syrjäisimpienkin kartanoiden emännät ja isännät kokoontuivat lähteille. Virkistävien vesien äärellä kerrottiin kuulumiset, pääkaupungin juorut ja ruokaohjeet sekä keskusteltiin uusimmista muotivirtauksista.

Herrasväen tyyli 1800-luvulla

1800-luku on kertaustyylien vuosisata. Herrasväkeä koristivat pukeutumistyylit uusrokokoosta omiin yhdistelmiin.

Biedermeier ja uusrokokoo (1820–1870)


Herrasväen tyyli 1800-luvulla

 

Herrasväen tyyli 1800-luvulla
 
Aikakauden alkuvaihetta vuoteen 1835 asti kutsutaan biedermeieriksi. Naisten hameet levenivät ja niitä pidettiin kohollaan joskus jopa kahdeksan alushameen avulla. Leveä ylävartalo, ampiaisvyötärö ja hameet saivat aikaan sen, että naisen vartalo alkoi muistuttaa ääriviivoiltaan tiimalasia. Korottomat kengät muuttuivat kärjistään nelikulmaisiksi.

Naisen puvun yleislinjat muovasivat miehenkin puvun ääriviivoja. Miehen pitkätakki, hännystakki ja päällystakki olivat vartalonmukaisia. Takin leikkaus korosti hoikkaa vyötäröä, jota keikarit kiristivät vielä kureliiveillä.

Vuoden 1835 vaiheilla biedermeier vaihtui uusrokokooksi ja balettitanssijattaren keijukaismainen kepeys hävisi naisten puvuista. Hameet pitenivät niin, että jalat hävisivät näkyvistä. Tiimalasia mustuttava vartaloihanne muuttui kahvipannumyssyn mallisten hameiden myötä.

Uusrokokooajan miesten puku oli vartalonmyötäinen ja kapeaharteinen. Korkea silinterihattu kuului asiaan. Puvut muuttuivat yksivärisiksi. Syntyi käsite ”kokopuku”. Herrat alkoivat käyttää tärkättyä kaulusta ja solmuketta entisen korkean kauluksen ja kaulaliinan sijaan. Myös knalli otettiin käyttöön.

Sekatyyli (1870–1890)

Vuosisadan lopulla naisten puvuissa rinnat puristettiin ylös kureliivillä, vatsa pullistettiin pyöreäksi ja taakse sijoitettiin laite nimeltä turnyyri. Se oli tehty päällekkäisistä rautalankavanteista, jotka nostivat hameen valtavaksi pyrstöksi. Toisinaan hameet olivat niin kapeita, että liikkuminen oli vaikeaa. Koristeellinen nappirivi seurasi usein tehostavasti vartalon muotoja.

Miehen pukeutuminen monipuolistui. Muotiin tuli erityinen vaalea kesäpuku, jonka kanssa käytettiin olkihattua.

Museoesineitä

Surusormus


Suru- eli muistosormus valmistettiin kuningas Kustaa III:n muistoksi tämän kuoltua vuonna 1792. Sormuksia valmistettiin yhteensä vain viisi kappaletta


Merkkausliina


Merkkausliinan on tehnyt Helena Fransiska Bergbom (1854–1915).Kirjailu kuului tuon ajan tyttöjen perustaitoihin ja sitä harjoiteltiin valmistamalla merkkausliina.


Hopeavati


Hopeinen pesuvati ja kannu (1811) kuuluivat Hedvig Charlotta Cronstedtille.


Teekupit



 

Suullisen perimätiedon mukaan Carl Olof Cronstedt sai 1790-luvulla ns. Ruotsinsalmen teeastiaston lahjaksi upseeriystäviltään muistona Ruotsinsalmen taistelusta.


Sänky


Cronstedtien Tukholmasta ostettu sänky on todennäköisesti valmistettu vuonna 1790. Samaan sarjaan kuuluu myös tuoleja.