Hertonäs gårds museums BLOGG

Herttoniemen kartanon museon BLOGI

Herttoniemi Manor Museum's BLOG

av / tekijä / by
Eva Ahl-Waris
(intendent, intendentti, Curator)

Foto/kuva/photo: AS 2019.

Aleksanteri II:n patsas Helsingissä

29.04.2021 kl. 08:14
Suomen säädyt eivät kokoontuneet 54:ään vuoteen vuoden 1809 Porvoon maapäivien jälkeen. Koko Venäjänmaan Keisari ja Itsevaltias Aleksanteri II oli myös Suomen Suuriruhtinas. Hän kutsui Suomen säädyt koolle valtiopäiville Helsinkiin vuonna 1863. Keisari avasi henkilökohtaisesti valtiopäivät juhlallisesti puheellaan 18. syyskuuta 1863. Puhe ja vuosiluku 1863 on kuvattu Aleksanteri II:n patsaassa Senaatintorilla. Valtiopäivät päättivät, että Suomen laeista ja säädöksistä tulisi tästä lähtien päättää kotimaassa. Valtiopäivät kutsuttiin koolle tasaisin väliajoin. Keisari piti kuitenkin kiinni oikeuksistaan muuttaa perustuslakia tarpeen vaatiessa. Salaneuvos Gabriel Anton Cronstedt ja hänen veljensä, talousministeriön senaattori Carl Olof Cronstedt, osallistuivat valtiopäiviin. Lisätietoa tästä ajasta löytyy Herttoniemen kartanosta. Lue lisää alla!

Suomalaiset pitivät keisarista monista eri syistä. Suomessa oli yleisesti ottaen kaksi poliittista ryhmittymää: Fennomaanit ja liberaalit. Keisarin päämääränä oli viedä Suomi kauemmas Ruotsista ja sitoa suuriruhtinaskunta tiukemmin Venäjään. 1850-luvun lopulla aloitettiin rautatieverkoston rakentaminen Suomessa. Fennomaani Johan Vilhelm Snellman oli Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston filosofian professori sekä kanslianeuvos. Hän ryhtyi edistämään suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin aseman virallistamista. Keisari allekirjoitti päätöksen vuonna 1863.  Suomen kieli sai näin ollen virallisen aseman Suomessa. Teollistuminen oli alkanut toden teolla 1860-luvulla. Rautatie yhdisti Helsingin ja Pietarin vuonna 1870. Suomi sai oman valuuttansa, markan ja pennin. Tämä oli käytössä vuoteen 2002 asti. 

Uudistushaluinen keisari Aleksanteri II avasi valtiopäivät Helsingissä vuonna 1863. Suuria poliittisia muutoksia saatiin näin ollen aikaiseksi, mikä johti suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin merkittävään kehitykseen. Kuva: Museovirasto (finna.fi).

Keisari menestyi poliittisesti. Hän virallisti monta liberaalia, valistunutta uudistusta ja vapautti 23 miljoonaa ihmistä maaorjuudesta Venäjällä vuoden 1861 alussa. Hän uudisti lisäksi Venäjän oikeuslaitosta. Puolassa puhkesi kuitenkin kapina vuonna 1863. Kreivi Fredrik Wilhelm Rembert Berg kukisti kapinan sotilaallisesti. Tämän hallinnon aikana Venäjä laajensi alueitaan Aasiassa. Lisäksi Venäjä menestyi sotilaallisesti Osmanien valtakuntaa vastaan käydyssä sodassa vuosina 1877 ja 1878. Samalla poliittinen väkivalta kasvoi Venäjällä. Puolalainen terroristi kohdisti iskun keisaria kohti keskellä päivää Pietarissa. Paikalla on nykyään Kristuksen ylösnousemuksen katedraali. Keisari haavoittui ja vietiin Talvipalatsiin, jossa hän menehtyi 1. maaliskuuta 1881 juliaanisen ajanlaskun mukaan. Suomessa käytössä olleen gregoriaanisen ajanlaskun mukaan salamurha tehtiin 13. maaliskuuta 1881. 


Salaneuvos Gabriel Anton Cronstedt (ylempänä) ja senaattori Carl Olof Cronstedt osallistuivat valtiopäiviin vuonna 1863, jotka olivat kutsuttu koolle liberaalin keisari Aleksanteri II:n toimesta. Cronstedtin veljekset olivat varttuneet Herttoniemen kartanossa 1800-luvun alussa ja he loivat merkittäviä uria Suomen suuriruhtinaskunnassa sekä Venäjän keisarikunnassa.  Kuvat: Museovirasto (finna.fi).

Moni suri tärkeitä uudistuksia tehneen liberaalin keisarin murhaa sekä Suomessa että Venäjällä. Tästä syystä suomalaiset pystyttivät muistomerkin keisarin muistoksi keskelle Senaatintoria ja Helsingin keskustaa, eli Suomen tärkeimmälle kunniapaikalle. Taiteilijat Johannes Takanen ja Walter Runeberg suunnittelivat patsaan, joka valmistui jo vuonna 1894. 


Aleksanteri II:n muistomerkki paljastettiin keisarin syntymäpäivänä  29. huhtikuuta 1894. Monumentin suunnittelukilpailun oli voittanut taiteilija Johannes Takanen. Päätettiin, että sekä Takanen että Walter Runeberg, joka tuli kilpailussa toiseksi, suunnittelisivat muistomerkin yhteistyönä. Takanen kuoli kuitenkin kesken prosessia vuonna 1885 ja Runeberg otti yksin vastaan tehtävän kokonaisuudessaan. Lopullinen teos perustui alkuperäiseen voittoisaan suunnitelmaan ja Runebergin lisä koostui patsaan sivuhahmojen ja perustan suunnittelusta. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo (finna.fi). 


Pääsylippu Aleksanteri II:n patsaan paljastustilaisuuteen Senaatintorilla vuonna 1894. Paljastus pidettiin käynnissä olevien valtiopäivien aikaan ja tilaisuudesta tuli isänmaallinen manifestaatio. Kuva: Helsingin yliopistomuseo. 

13. maaliskuuta 1899 otetussa valokuvassa patsas näyttää olevan kukitettu. Kukat sijoitettiin tähän muistotilaisuuden aikana, jolloin muistettiin 18 vuotta aiemmin sattunutta salamurhaa. Kukat olivat samalla kunnianosoitus vapaamieliselle keisarille. 1900-luvun alussa suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtui suuria muutoksia demokraattiseen suuntaan.


Valokuva Aleksanteri II:n patsaan kukituksesta vuonna 1899. Kuva: SOV.


Pronssimitali, joka lyötiin Aleksanteri II:n patsaan paljastustilasuuden muistoksi vuonna 1894. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo (finna.fi).

Lokakuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917 Venäjällä poistettiin lukuisia keisaria esittäviä patsaita, mutta Bulgarian Sofiassa ja Helsingissä olevat monumentit säilyivät paikoillaan. Muistomerkki on jäänyt Senaatintorille myös Suomen itsenäistyttyä Venäjästä 6. joulukuuta 1917 jälkeen, koska suomalaisille Aleksanteri II edustaa edistyksellistä hallitsijaa. Valokuva on nähtävissä Herttoniemen kartanon museon näyttelyssä Itä-Helsingissä. 

Lisätietoja:
Backman, Sigbritt, Hertonäs gård - från säterier till museum, SOV, Helsingfors 2016.
Engman, Max, Språkfrågan: Finlandssvenskhetens uppkomst 1812–1922, Svenska litteratursällskapet i Finland, Bokförlaget Atlantis, Helsingfors och Stockholm 2016.
Klinge, Matti, Finlands historia 3, Schildts, Helsingfors 1996.
Meinander, Henrik, Finlands historia: Linjer – Strukturer – Vändpunkter, rev. upplaga. Schildts & Söderströms, Helsingfors 2014.
Radzinskij, Edvard, Alexander II. Den siste store tsaren, övers. Staffan Skott, Norstedts, Stockholm 2008.
Thylin-Klaus, Jennica, Särdrag, stavning, självbild: En idéhistorisk studie av svensk språkplanering i Finland 1860–1920, Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 2015.

Käännös: EAW 2021.

Ralf Palmgren