Hertonäs gårds museums BLOGG

Herttoniemen kartanon museon BLOGI

Herttoniemi Manor Museum's BLOG

av / tekijä / by
Eva Ahl-Waris
(intendent, intendentti, Curator)

Foto/kuva/photo: AS 2019.

Syytinki - maanviljelijän eläke, varakkaan oikeus II

21.12.2021 kl. 16:08
Syytinkisopimukset säilyivät 1900-luvulle asti. Tämä osoittaa, kuinka tärkeitä ne olivat monille maaseudulla asuville. Myös viimeiset syytingillä olevat kokivat ensimmäiset kansaneläkkeet 1930-luvulla ennen kuin eläkejärjestelmä ja kaupungistuminen siirsivät syytinkijärjestelmän historiaan. Porvarit solmivat myös syytinkisopimuksia vanhempiensa kanssa. Lue lisää alla!

On vuosi 1725. Tullitarkastaja Petter Wetter, tällä hetkellä 66-vuotias, kirjoittaa syytinkisopimuksen n. 30-vuotiaan poikansa Abrahamin kanssa. Isä ja poika sovittelevat siitä, että niin kauan kuin Petter on elossa, Abraham huolehtii hänen isänsä ylläpidosta - tämä sisältää piian ja talonmiehen palvelun sekä hevosen huollon. Vastineeksi isä testamenttaa Abrahamille Herttoniemen kartanon ja luultavasti enemmän omaisuudestaan Uusimaan alueella. Petter, joka teki tuolloin pitkän uran sekä liikemiehenä että virkamiehenä, muutti tämän jälkeen useiksi vuosiksi Turkuun ennen kuin palasi jälleen Helsinkiin.

Mutta vuonna 1737 Abraham Wetter kuoli alle 50-vuotiaana. Hän oli kuitenkin elinaikanaan saavuttanut paljon ja ennen kaikkea hänen tunnetaan (porvareiden) rakkaana Helsingin pormestarina vuodesta 1722 ennenaikaiseen kuolemaansa asti. Hän oli mennyt naimisiin vuonna 1721 ja hänellä oli kuollessaan muutamia elossa olevia lapsia.

Niin sanotun syytinginantaja kuolema ennen syytingillä olevaa ei luultavasti ollut kovin yleistä - Petter oli myös jo 66-vuotias, reilusti silloisen eläkeiän yläpuolella, kun sopimus solmittiin, eikä olisi voinut mitenkään ennakoida elävänsä poikaansa kauemmin. Kenelle kartano nyt siirtyisi?

Osoittautui, että vanha Petter, tässä vaiheessa 78. vuoden iässä, piti edelleen itseään Herttoniemen kartanon omistajana. Koko tapaus vietiin oikeuteen, mutta kaupungin tuomioistuin vahvisti näkemyksensä, jonka mukaan Petterin lapsenlapset olivat laillisia omistajia, vaikka Abrahamin lapset olivat tuolloin hyvin pieniä. Sisarukset olivat menettäneet äitinsä jo vuotta aiemmin, ja vanhin poika Abraham oli vain 16-vuotias, kun hänen isänsä kuoli. Abraham nuorempi kuoli hyvin nuorena jo 1741, samana vuonna kun isoisänsä Petter, ja Wetterin perheen perilliset myivät kartanon vuonna 1750 Berndt Johan de la Mottelle. 

Syytinkisopimus on siis sopimus, niin kuin se joka isä ja poika Wetter kirjoittivat, jonka mukaan henkilö luovuttaa omaisuutensa omistuksen ja käytön toiselle tiettyä ylläpitoa vastaan. Usein tämä oli tapa turvata heidän vanhuutensa, ja sopimuksen toinen osapuoli oli usein poika tai tytär (tai vävy). Monissa paikoissa oli voimassa laki, jonka mukaan  syytinkisopimus oli tarjottava ensisijaisesti omaisille, ja vasta heidän kieltäytyessä samaa sopimusta voitiin tarjota ulkopuolisille. Tämä oikeudellinen normi liittyi vanhaan tapaan, jonka mukaan lapsilla oli velvollisuus huolehtia vanhemmistaan ​ ​​ja sukulaisistaan. Usein katsottiin myös, että vanhuksia hoitavat ovat etusijalla mahdolliseen perintöön nähden, joten syytinkiopimusten tarjoaminen rintaperillisille on tietysti luonnollista, sillä perintökysymys olisi muuten monimutkainen.

Käytäntö tehdä erityissopimuksia ruokailusta ja yöpymisestä on hyvin vanhaa juurta - jo vanhoissa maakuntalaeissa sekä kansallisissa laeissa ja yleisissä kaupunkilaeissa nämä sopimukset mainitaan. Ainakin pohjoismaisesta keskiajalta lähtien on todettu parhaaksi päättää mustavalkoisesti, mitä lapset ja vanhemmat ovat toisilleen velkaa. Varsinkin Lounais-Suomessa tämä järjestelmä oli laajalle levinnyt; Keski- ja Itä-Suomessa kotitalouksien rakenne koostui usein useista perheistä, joten samantyyppistä syytinki-järjestelmää ei usein tapahtunut eikä ehkä tarvittukaan.

Wetterin tapauksessa syytinki ei ehkä sinänsä ollut niin tärkeää - Wetter-suvun aikana suurin osa Suomen väestöstä koostuimaanviljelijöistät, joille leijonanosa suvun pääomasta (jos heillä oli jotain) oli maatila ja omaisuus. Voidaan olettaa, että Petter Wetter menestyvänä porvarina ei ikänsä syksyllä pelännyt köyhäintaloa, vaan näki silti hyödyn luovuttaa Uusimaan kiinteistönsä pojalleen lisäturvana. Pojalla oli varmaan tässäkin suuri etu - Abraham Wetterin kuoltuaan häntä pidettiin Helsingin rikkaimpana miehenä - varallisuus, joka luultavasti perustui suurelta osin hänen kartanotiloista ja liiketoiminnasta saamaansa voittoon.

Kirjallisuus:
Hannikainen, M. & Vauhkonen, J. 2012: Arbetspensionernas historia inom den privata sektorn i Finland. Sammanfattning av verket Ansioiden mukaan. Yksityisalojen työeläkkeiden historia. Helsingfors, 28.11.2021.
Holmgren, S. 2020: Med tacksamhet förbinder jag mig. En diskussion om formalisering utifrån 20 undantagskontrakt. Uppsala, 28.11.2021.
Moring, B. 2006: “Nordic Retirement Contracts and the Economic Situation of Widows.” Continuity and change 21.3. Cambridge, 383–418.
Haggrén, Georg 2014: Wetter, Abraham, Biografiskt lexikon för Finland, Svenska litteratursällskapet i Finland, 28.11.2021.
Bergbom, J. G. 1910: Hertonäs anteckningar. Helsingfors.
Jonasson, F. 1931: Suomen maatilat. Borgå, 28.11.2021.
Svenska Akademiens ordbok (SAOB), syta, (2001), 28.11.2021.
Charpentier, A. 1896: Om sytning. Helsingfors.

Valokuvat: Kirkonkirjat, Helsinki.

Ida Karlgren