Helene Gripenbergin ja John Bergbomin välinen avioliitto kesti 35 vuotta. Tältä ajalta Helenen elämää on säilynyt vain muutamia lähteitä. Hänen muistelmansa, jotka laadittiin vuonna 1931, päättyvät toteamukseen, että hän solmi jälleen yhteydet pikkuserkkuunsa ja sitten he menivät naimisiin. “Sen jälkeen toimintani sai toisen suunnan ja elämäni sai sisällön ja arvon.” Helene mainitsee lisäksi, että John helli häntä heidän avioliittonsa ajan ja teki kaikkensa, jotta Helenen tie olisi mahdollisimman tasainen sen jälkeen kun hän oli muuttanut uuteen taloonsa ja ryhtynyt kartanonrouvaksi. Tämä ei ollut mikään helppo tehtävä, vaan vaati muun muassa vahvaa organisaatiokykyä. Pari oli lapseton. Tämä merkitsi sitä, että Herttoniemen kartanolla ei ollut perijää. Pariskunta ratkaisi asian niin, että he vuonna 1916 lahjoittivat kartanon testamentissaan yhdistykselle Svenska Odlingens Vänner i Helsinge, joka edelleen tänä päivänä isännöi kartanoa.
Helene Bergbom (os. Gripenberg, 1851-1932). Kuva: SOV.
Helene nukui lopulta pois 15. joulukuuta 1932, mutta hänen miehensä elämä päättyi väkivaltaisesti jo 15 vuotta aiemmin. Vuonna 1917 Suomi oli osa Venäjän valtakuntaa ja ruokapula ja poliittiset levottomuudet olivat kasvaneet käynnissä olevan ensimmäisen maailmansodan myötä. Työväenliike oli Suomessa, kuten muuallakin Eurooppaa, voimistunut tärkeäksi vallan keinoksi, ja työväen ja heidän aatteita kannattavien, punaisten, sekä porvareista ja talonpojista koostuvien valkoisten väliset luokka-konfliktit kasvoivat. Kaksi venäläistä vallankumousta vuoden 1917 aikana lisäsivät levottomuutta masssa. Lopulta nämä ongelmat johtivat traagiseen punaisten ja valkoisten väliseen sisällissotaan 27.1.-15.5.1918. Eräs tämän vaikean ajan uhreista oli Helenen aviomies.
Eräänä marraskuisena aamuna vanha pariskunta istui syömässä aamiaista toisessa kerroksessa, kun muutama aseistautunut punakaartilainen murtautui kartanoon. Johnin ja kaartilaisten välinen sananvaihto päättyi siihen, että vanhus ammuttiin ja kaatui kuolleena lattiaan. Helene selviytyi naarmuitta, ja kutsui tapahtumaa yksinkertaisesti “viimeiseksi kauheaksi lyönniksi” omissa muistelmissaan. Tiedot tapahtumista on peräisin Helenen veljeltä, Lennartilta, joka on kuvaillut tapahtumaa Johnia käsittelevässä muistokirjoituksessa vuonna 1931. Lennartin mukaan John olisi kaartilaisten kanssa keskustellessa laittanut kädet aamutakkinsa taskuisin, jolloin punakaartilaiset olisivat tulkineet tätä siten, että Johnilla oli taskussaan ase jota hän yritti tavoitella. Tämä sai heidät laukaisemaan aseensa ja tappamaan hänet.Murhan jälkeen Helene muutti pois kartanolta ja vietti lopun elämäänsä Helsingin Luotsikadulla. Hänen veljensä Lennart vaimoineen ja lapsineen asuivat samassa rapussa ja hän vietti viimeisiä vuosiaan sukulaisten ympäröimänä.
Lähteet:
Backman, Sigbritt: Hertonäs gård, från säterier till museum, Helsingfors 2016.
Bergbom, Helene: Minnen, Familjeupplaga, 1975.
Morand-Löfving, Elisabeth: Kejserlig uppfostran, finländska flickors skolgång vid Smolna-institutet i S:t Petersburg, Helsingfors 2017.
Käännös: EAW.